Kokoelman täydentäminen jatkuu - katse nauhureissa
Pala palalta niinko Faakeruusin kaurapuuro on kasvanut VHS-aiheinen kokoelmani. Tervetuloa Suomen VHS-museo -työnimellä aloittaneen VHS79:n kotisivuille.
VHS:n Suomeen tulemisen 40-vuotispäivän tienoilla näyttely oli ensimmäisen kerran avoinna 4.-6.1.2019. Kävijöitä oli noin 250 ja samalla myös kokoelma karttui mukavasti, koska monella oli tuliaisia mukanaan.
Näyttelyni oli toistamiseen avoinna perjantaina 7.6.2019 klo 13-16 ja lauantaina 8.6.2019 klo 13-16 Parkanon K-Supermarketin alakerrassa. Avoimet ovet ajoittuivat samaan ajankohtaan, jolloin Parkanossa järjestettiin toiset Pirkanmaan Erämessut. VHS-kokoelmaan tutustui kolmisenkymmentä henkilöä.
Kokoelman kartuttaminen jatkuu hiljalleen. Tavoitteena on jatkossakin se, että mahdollisimman paljon VHS:ään liittyvää säilyisi. Erityisesti katse on nyt videonauhurien kartuttamisessa. Varsinkin alkuaikojen laitteet ovat kiven alla, mutta toivossa on hyvä elää.
Nimen "79" tulee siitä vuodesta, jolloin VHS-kotivideonauhurien myynti Suomessa alkoi.
Ensisijaisena tavoitteenani on, ettei aikanaan niin loistava ja tehokkaasti tylsyyttä torjunut tuote kuin VHS-videonauhuri vaipuisi unholaan liian vähin äänin!
Verkkosivujen domainiksi valitsin vhsmuseo.fi:n, koska se varmastikin kuvastaa parhaiten toimintani luonnetta.
Suomen VHS-museo löytyy nyt myös instagramista #suomenvhsmuseo.
VHS:n Suomeen tulemisen 40-vuotispäivän tienoilla näyttely oli ensimmäisen kerran avoinna 4.-6.1.2019. Kävijöitä oli noin 250 ja samalla myös kokoelma karttui mukavasti, koska monella oli tuliaisia mukanaan.
Näyttelyni oli toistamiseen avoinna perjantaina 7.6.2019 klo 13-16 ja lauantaina 8.6.2019 klo 13-16 Parkanon K-Supermarketin alakerrassa. Avoimet ovet ajoittuivat samaan ajankohtaan, jolloin Parkanossa järjestettiin toiset Pirkanmaan Erämessut. VHS-kokoelmaan tutustui kolmisenkymmentä henkilöä.
Kokoelman kartuttaminen jatkuu hiljalleen. Tavoitteena on jatkossakin se, että mahdollisimman paljon VHS:ään liittyvää säilyisi. Erityisesti katse on nyt videonauhurien kartuttamisessa. Varsinkin alkuaikojen laitteet ovat kiven alla, mutta toivossa on hyvä elää.
Nimen "79" tulee siitä vuodesta, jolloin VHS-kotivideonauhurien myynti Suomessa alkoi.
Ensisijaisena tavoitteenani on, ettei aikanaan niin loistava ja tehokkaasti tylsyyttä torjunut tuote kuin VHS-videonauhuri vaipuisi unholaan liian vähin äänin!
Verkkosivujen domainiksi valitsin vhsmuseo.fi:n, koska se varmastikin kuvastaa parhaiten toimintani luonnetta.
Suomen VHS-museo löytyy nyt myös instagramista #suomenvhsmuseo.
Nauhurit
Oma pitkäaikainen palvelijani, vuonna 1997 ostamani JVC kuvassa yllä. Ensimmäinen oli kuitenkin noin 1982-83 ostamani Panasonic NV-370, jossa oli langallinen kaukosäätö.
Sittemmin olen omistanut monenmerkkisiä videonauhureita: Philipsiä, Finluxia, LG:tä... Erityisen hyvät kokemukset on ”viistokeulaisesta” Salorasta, joka toisti sellaisetkin nauhat, joita muut eivät.
Vuonna 1983 tulivat myyntiin ensimmäiset kaksinopeusvideot Hitachi VT-17 ja JVC-HR-7655. Nauhanopeuden puolittuessa esimerkiksi 3 tunnin kasetille mahtui 6 tuntia ohjelmaa. Ensimmäinen kaksinopeusvideoni oli Mitsubishi-merkkinen.
Vuonna 1987 Panasonic toi markkinoille mallin NV-G21, joka sisälsi lukukynän. Sillä saattoi lukea viivakoodit, jotka siirrettiin nauhuriin ja ajastus oli valmis. Aluksi viivakoodeja oli Katso-lehdessä.
Kokoelmani täydentyi elokuussa 2023 melkoisella löydöllä. Se kaikkein ensimmäinen eli JVC HR-3300 (Suomeen vuonna 1979) löytyi monen muun vanhan nauhurin joukosta ja kaupat syntyivät. Kunto ei ole kovin hyvä, mutta esi-isälaitteeksi sen kuitenkin tunnistaa! Muita alkupään nauhureita ovat päältäladattavat JVC HR-7200EG (1981-82), National NV-7200 (1981-82) ja Luxor 9245.
Sittemmin olen omistanut monenmerkkisiä videonauhureita: Philipsiä, Finluxia, LG:tä... Erityisen hyvät kokemukset on ”viistokeulaisesta” Salorasta, joka toisti sellaisetkin nauhat, joita muut eivät.
Vuonna 1983 tulivat myyntiin ensimmäiset kaksinopeusvideot Hitachi VT-17 ja JVC-HR-7655. Nauhanopeuden puolittuessa esimerkiksi 3 tunnin kasetille mahtui 6 tuntia ohjelmaa. Ensimmäinen kaksinopeusvideoni oli Mitsubishi-merkkinen.
Vuonna 1987 Panasonic toi markkinoille mallin NV-G21, joka sisälsi lukukynän. Sillä saattoi lukea viivakoodit, jotka siirrettiin nauhuriin ja ajastus oli valmis. Aluksi viivakoodeja oli Katso-lehdessä.
Kokoelmani täydentyi elokuussa 2023 melkoisella löydöllä. Se kaikkein ensimmäinen eli JVC HR-3300 (Suomeen vuonna 1979) löytyi monen muun vanhan nauhurin joukosta ja kaupat syntyivät. Kunto ei ole kovin hyvä, mutta esi-isälaitteeksi sen kuitenkin tunnistaa! Muita alkupään nauhureita ovat päältäladattavat JVC HR-7200EG (1981-82), National NV-7200 (1981-82) ja Luxor 9245.
VHS-nauhurien kehityskulku 1976-2016
JVC kehitti ensimmäiset VHS-tekniikkaan perustuvat nauhurit vuonna 1976. Formaatti päihitti muutaman vuoden kestäneessä sodassa Sonyn kehittämän Betamaxin ja Philipsin V2000:n.
Nauhurin saattoi heti ensimmäisistä laitteista alkaen ajastaa nauhoittamaan tiettyä kanavaa ja tiettynä ajankohtana. Ajastimet olivat kuitenkin aluksi melko vaatimattomia. Esimerkiksi 10/80 Tekniikan Maailmassa testissä olleista vain Sharp kykeni 7 ohjelman nauhoittamiseen tulevien 7 päivän aikana, muissa valmiudet olivat luokkaa 1 ohjelma/7 vrk tai 1 ohjelma/10 vrk.
Kaukosäätimet olivat aluksi langallisia ja niillä saattoi ohjata ainoastaan videonauhuria. Vuonna 1983 tulivat ensimmäisiin laitteisiin kaukosäätimet, joilla saattoi käskeä myös televisiota.
Hifi-videonauhurien tulosta alettiin puhua vuoden 1983 lopulla. Luvassa oli siis erinomaista äänenlaatua.
Super VHS -nauhurit alkoivat Suomessa yleistyä vuonna 1989. Laite oli kallis, mutta tuotti terävämmän kuvan kuin tavallinen nauhuri. Siihen tulivat myös tarjolle aiempaa paremmat nauhat. S-VHS-nauhurilla nauhoitettua kuvaa ei voinut katsoa tavallisella nauhurilla, mutta S-VHS nauhurilla saattoi katsella tavallisella nauhurilla nauhoitettuja ohjelmia. Tekniikan Maailma testasi numerossaan 2/89 JVC:n HR-5000EH:n, Panasonicin NV-FS1:n ja Saloran SV 9810:n.
Viimeiset uudet VHS-nauhurit valmistuivat Funain tehtaalta vuonna 2016.
Nauhurin saattoi heti ensimmäisistä laitteista alkaen ajastaa nauhoittamaan tiettyä kanavaa ja tiettynä ajankohtana. Ajastimet olivat kuitenkin aluksi melko vaatimattomia. Esimerkiksi 10/80 Tekniikan Maailmassa testissä olleista vain Sharp kykeni 7 ohjelman nauhoittamiseen tulevien 7 päivän aikana, muissa valmiudet olivat luokkaa 1 ohjelma/7 vrk tai 1 ohjelma/10 vrk.
Kaukosäätimet olivat aluksi langallisia ja niillä saattoi ohjata ainoastaan videonauhuria. Vuonna 1983 tulivat ensimmäisiin laitteisiin kaukosäätimet, joilla saattoi käskeä myös televisiota.
Hifi-videonauhurien tulosta alettiin puhua vuoden 1983 lopulla. Luvassa oli siis erinomaista äänenlaatua.
Super VHS -nauhurit alkoivat Suomessa yleistyä vuonna 1989. Laite oli kallis, mutta tuotti terävämmän kuvan kuin tavallinen nauhuri. Siihen tulivat myös tarjolle aiempaa paremmat nauhat. S-VHS-nauhurilla nauhoitettua kuvaa ei voinut katsoa tavallisella nauhurilla, mutta S-VHS nauhurilla saattoi katsella tavallisella nauhurilla nauhoitettuja ohjelmia. Tekniikan Maailma testasi numerossaan 2/89 JVC:n HR-5000EH:n, Panasonicin NV-FS1:n ja Saloran SV 9810:n.
Viimeiset uudet VHS-nauhurit valmistuivat Funain tehtaalta vuonna 2016.
Nauhat
Monenlaiset nauhatkin on tullut vuosikymmenten varrella testattua. Huonoin oli huoltoasemilla viiden nipuissa myyty Silver Shadow, jonka nauhapöly tuntui samantien lamauttavan nauhurin.
Parhaimmistoon puolestaan kuului ylläolevassa kuvassa oleva JVC:n kolmen tunnin SX.
Suomessa valmistettu Dexa tuli myyntiin vuoden 1985 puolivälin paikkeilla. Valmistaja oli tervakoskelainen Scandexa Oy. Aluksi nauhaa sai 120- ja 180-minuuttisina. Laadut olivat HS, HG ja Super HGX.
Omistanpa sellaisenkin harvinaisuuden kuin E-300 nauhan eli viisi tuntia tallennuskapasiteettia tarjoavan. Puolinopeudella siitä sukeutuu 10 tunnin tallennusihme!
Parhaimmistoon puolestaan kuului ylläolevassa kuvassa oleva JVC:n kolmen tunnin SX.
Suomessa valmistettu Dexa tuli myyntiin vuoden 1985 puolivälin paikkeilla. Valmistaja oli tervakoskelainen Scandexa Oy. Aluksi nauhaa sai 120- ja 180-minuuttisina. Laadut olivat HS, HG ja Super HGX.
Omistanpa sellaisenkin harvinaisuuden kuin E-300 nauhan eli viisi tuntia tallennuskapasiteettia tarjoavan. Puolinopeudella siitä sukeutuu 10 tunnin tallennusihme!
Yhdistelmälaitteet
VHS-nauhurin ja pienen television yhdistelmät eivät minulle ole koskaan tulleet kovin tutuiksi. Eniten niitä taisi valmistaa Philips.
VHS79:n kokoelmaan on kulkeutunut useampia yhdistelmälaitteita, muun muassa hieno Bang & Olufsenin Beovision, jossa televisio, videonauhuri, äänentoisto ja jalusta on rakennettu hienoksi kokonaisuudeksi. Kaiken kruunaa upea kaukosäädin, jolla voi mm. käännellä yhdistelmän suuntaa sen mukaan, mistä päin huonetta katselee. Kokonaisuudella on painoa 68,5 kiloa.
Ensimmäinen yhdistelmälaite oli mitä ilmeisimmin Blaupunktin Televideo 2322 vuodelta 1983. Siinä VHS-nauhuri oli yhdistetty 27-tuumaiseen kuvaputkitelevisioon. Vuonna 1991 Tekniikan Maailma esitteli numerossaan 5/91 Funain yhdistelmän, jossa televisio oli 14-tuumainen.
Vuonna 2002 päivänvalon näki JVC HM-HDS1, joka sisälsi Super VHS -nauhurin ja kiintolevyn. Nyt oli mahdollista myös ajansiirto, jolloin televisiolähetyksen ollessa käynnissä saattoi puolivälissä olevan elokuvan katsomisen aloittaa alusta. Ohjelmat sai valita tallentumaan joko kiintolevylle tai VHS-kasetille. Valuutta oli jo tuolloin euro ja hintaa laitteella 1850 euroa.
VHS79:n kokoelmaan on kulkeutunut useampia yhdistelmälaitteita, muun muassa hieno Bang & Olufsenin Beovision, jossa televisio, videonauhuri, äänentoisto ja jalusta on rakennettu hienoksi kokonaisuudeksi. Kaiken kruunaa upea kaukosäädin, jolla voi mm. käännellä yhdistelmän suuntaa sen mukaan, mistä päin huonetta katselee. Kokonaisuudella on painoa 68,5 kiloa.
Ensimmäinen yhdistelmälaite oli mitä ilmeisimmin Blaupunktin Televideo 2322 vuodelta 1983. Siinä VHS-nauhuri oli yhdistetty 27-tuumaiseen kuvaputkitelevisioon. Vuonna 1991 Tekniikan Maailma esitteli numerossaan 5/91 Funain yhdistelmän, jossa televisio oli 14-tuumainen.
Vuonna 2002 päivänvalon näki JVC HM-HDS1, joka sisälsi Super VHS -nauhurin ja kiintolevyn. Nyt oli mahdollista myös ajansiirto, jolloin televisiolähetyksen ollessa käynnissä saattoi puolivälissä olevan elokuvan katsomisen aloittaa alusta. Ohjelmat sai valita tallentumaan joko kiintolevylle tai VHS-kasetille. Valuutta oli jo tuolloin euro ja hintaa laitteella 1850 euroa.
Videokamerat
Videokamerat yhdistettyinä kannettaviin videonauhureihin näkivät päivänvalon jo 70-luvun loppupuoliskolla, mutta samassa paketissa olevaa kameraa ja täysikokoista VHS-kasettia käyttävää nauhuria saatiin odotella vuoteen 1985 asti. Tuona vuonna Suomessa myytiin 3000 kameranauhuria.
Edelläkävijä oli jälleen JVC, joka jo vuonna 1984 toi markkinoille VHS-kasettia pienempää VHS-C-kasettia käyttävän kameranauhurin. Kuvauksen tuloksia saattoi sovitekasettia käyttämällä katsella VHS-nauhurista. JVC:n GR-C7 oli syntyessään maailman kevein toistava kameranauhuri.
Edelläkävijä oli jälleen JVC, joka jo vuonna 1984 toi markkinoille VHS-kasettia pienempää VHS-C-kasettia käyttävän kameranauhurin. Kuvauksen tuloksia saattoi sovitekasettia käyttämällä katsella VHS-nauhurista. JVC:n GR-C7 oli syntyessään maailman kevein toistava kameranauhuri.
Videovuokraamot
Ensimmäiset suomalaiset videovuokraamot tulivat katukuvaan vuoden 1982 paikkeilla. Jos kotona ei ollut videonauhuria, alkuvuosien videovuokraamosta saattoi elokuvan mukana vuokrata kannettavan videosoittimen, joka kytkettiin kotitelevision antenniliitäntään. Tunnetuin ellei ainoa Suomen markkinoilla ollut vuokravideosoitin oli Esselte-merkkinen. Siinä oli ainoastaan antenniliitin, ei scartia.
Heti alkuvuosina videokasetteja pyrittiin myymäänkin, mutta 300-500 markan hintaisina kuluttajat pitivät niitä liian kalliina. Siksi alaa valtasikin vuokraustoiminta, jota pyörittivät radiokauppiaat ja alan erikoisliikkeet. Videokasetin normaali vuorokausivuokra oli noin 20-40 markkaa.
Vielä vuonna 1983 vuokrafilmejä oli tarjolla niin VHS-, Beta- kuin V2000-nauhurienkin omistajille. Kahdessa viimeaminitussa valikoimat olivat kuitenkin suppeammat.
Syksyllä 1984 markkinoilla oli jo 2700 videoelokuvaa. Maahantuojia ja levittäjiä oli kolmisenkymmentä. Suurimmat olivat Rautakirjan R-Video (otti nimekseen Showtime), Esselte, Musiikki Fazerin Scanvideo ja ruotsalaissuomalainen Nordicvideo. Videovuokraamoja oli jopa 1500, jos kaikki pienimmätkin lasketaan mukaan. Yli 200 elokuvan vuokrauspisteitä oli noin 500.
Heti alkuvuosina videokasetteja pyrittiin myymäänkin, mutta 300-500 markan hintaisina kuluttajat pitivät niitä liian kalliina. Siksi alaa valtasikin vuokraustoiminta, jota pyörittivät radiokauppiaat ja alan erikoisliikkeet. Videokasetin normaali vuorokausivuokra oli noin 20-40 markkaa.
Vielä vuonna 1983 vuokrafilmejä oli tarjolla niin VHS-, Beta- kuin V2000-nauhurienkin omistajille. Kahdessa viimeaminitussa valikoimat olivat kuitenkin suppeammat.
Syksyllä 1984 markkinoilla oli jo 2700 videoelokuvaa. Maahantuojia ja levittäjiä oli kolmisenkymmentä. Suurimmat olivat Rautakirjan R-Video (otti nimekseen Showtime), Esselte, Musiikki Fazerin Scanvideo ja ruotsalaissuomalainen Nordicvideo. Videovuokraamoja oli jopa 1500, jos kaikki pienimmätkin lasketaan mukaan. Yli 200 elokuvan vuokrauspisteitä oli noin 500.
Kirjastot
Videotallenteiden tuloa kirjastoihin vauhditti vuosina 1985-87 toteutettu yleisten kirjastojen videokokeilu. Vuoden 1986 alussa videoelokuvia lainaavia kirjastoja olikin Suomessa jo parikymmentä.
Videokasettien tarjonnan lisääntymistä vauhditti osaltaan se, että 1980-luvun puolenvälin jälkeen Beta-formaatti oli pudonnut pois ja kirjastot saattoivat keskittyä VHS-kasetteihin.
Videokasettien tarjonnan lisääntymistä vauhditti osaltaan se, että 1980-luvun puolenvälin jälkeen Beta-formaatti oli pudonnut pois ja kirjastot saattoivat keskittyä VHS-kasetteihin.
Myyntivideot
1990-luvun alusta alkaen myyntivideot alkoivat syödä videovuokrauksen asemaa. Aluksi etenkin lastenelokuvia ja musiikkivideoita ostettiin mieluummin omaksi kuin vuokrattiin lyhyeksi aikaa, mutta myyntivideoiden markkinaosuutta lisäsi niiden ostohinnan aleneminen, vuokravideokasettien palautuksen vaivalloisuus ja vuokrakäytöstä poistettujen kasettien myynti kotikäyttöön. Vuoden 1991 noin 700:sta videojulkaisusta jo 300 oli myyntivideoita, loput vuokravideoita. Pari vuotta myöhemmin myyntivideoiden osuus oli jo puolet julkaisuista.
Yksittäisistä myyntikaseteista Suomessa on eniten tehnyt kauppansa Titanic-elokuva. Sitä myytiin yksistään vuonna 1998 peräti 250 084 kappaletta.
Yksittäisistä myyntikaseteista Suomessa on eniten tehnyt kauppansa Titanic-elokuva. Sitä myytiin yksistään vuonna 1998 peräti 250 084 kappaletta.
Alan julkaisut
|
|
Avaa videoruutu oli Rautakirja Oy:n julkaisema mainoslehti, jota aluksi otin mukaan R-kioskilta, mutta sitten tilasin sen oikein kotiini. Kuvat ovat vuoden 1987 numerosta 3, jossa oli sivuja muhkeat 68.
Sisällöstä merkittävä osa muodostui vuokrattavien elokuvien esittelystä, mutta lisäksi esillä oli mm. myytäviä kasetteja jne.
Lehdessä olivat myös listattuina kaikkien aikojen suosikit R-kioskilla. Tässä lehdessä kolmen kärjen muodostivat Poliisiopisto, Vihreän timantin metsästys ja Papillon.
Sisällöstä merkittävä osa muodostui vuokrattavien elokuvien esittelystä, mutta lisäksi esillä oli mm. myytäviä kasetteja jne.
Lehdessä olivat myös listattuina kaikkien aikojen suosikit R-kioskilla. Tässä lehdessä kolmen kärjen muodostivat Poliisiopisto, Vihreän timantin metsästys ja Papillon.
Videokannet
Vieläkö muistat videokannet? Niitä sai leikata Katso-lehdestä ja askarrella koteloiden suojaksi ihan itse!
Kuvaputkitelevisiot
Ensimmäiset videonauhurit liitettiin senaikaisiin kuvaputkitelevisioihin antennijohdolla. Myöhemmin käyttöön tulivat scart-liittimet.
Kuvaputkitelevisioiden loppuvuodet olivat myös videonauhurien loppuaikaa, sillä taulutelevisioihin yhdistettiin enimmäkseen jo dvd-soittimia.
Vuoden 1980 alkupuolella Suomessa oli noin 600 000 värivastaanotinta.
Kuvaputkitelevisioiden loppuvuodet olivat myös videonauhurien loppuaikaa, sillä taulutelevisioihin yhdistettiin enimmäkseen jo dvd-soittimia.
Vuoden 1980 alkupuolella Suomessa oli noin 600 000 värivastaanotinta.
Lähteet: Otavan julkaisema Mitä Missä Milloin kansalaisen vuosikirja, Tekniikan Maailma, Wikipedia.
